Mitä tehdä kun pelottaa?

Paniikkikohtaus on monella tavalla ikävä ja pelottava asia. Sen lisäksi, että kohtauksista kärsivä ihminen käytännössä taistelee usein ilman syytä ilmaantunutta pelkoreaktiota vastaan, lähipiiriin kuuluvat harvoin ymmärtävät, mistä on kyse. Usein siihen suhtaudutaan vähätellen, torjuen tai jopa pilkaten. "Eihän tässä nyt ole mitään pelättävää, älä viitsi olla tuollainen. Keksit sen vain omasta päästäsi. Oletko aivan hullu?"
Paniikkihäiriöyhdistyksen sivuilta löytyy mielestäni varsin selkeä teksti siitä, mikä paniikkihäiriö on, mitä paniikkikohtauksen iskiessä tapahtuu ja kuinka sitä voi hoitaa. Suosittelen lukemaan, vaikka ei itse tästä kärsisi. Lähipiirissäsi nimittäin saattaa olla joku, jolle aihe on hyvinkin tuttu.

Mitä tehdä, kun se sitten iskee?
Alla on lista asioista, jotka ovat mulla paniikkikohtauksen iskiessä toimineet. En voi luvata, että nämä toimivat kaikilla ihmisillä kaiken aikaa, mutta aina voi toivoa. Lisäksi listan on tarkoitus näyttää, että kohtauksesta voi selvitä monella eri tavalla.

• Hengittäminen. Tämä on listassa ensimmäisenä ihan sen takia, että sain tämän neuvon nuorten psykiatriselta polilta ja osan ajasta se on jopa auttanut. Mulle kerrottiin, että paniikkikohtauksessa sykeyleensä nousee yli yhdeksäänkymmeneen lyöntiin minuutissa. Kun ihmisen syke kohoaa, rationaalinen ajattelu vaikeutuu huomattavasti. Ja kuten kaikki tietävät, pelätessä ei ajattele rationaalisesti - oli kyse sitten paniikkikohtauksesta, läheltä piti -tilanteesta tai peiton alle käpertymisestä kauhuleffan jälkeen. Joten jo parin minuutin rauhallinen hengittäminen nenän kautta sisään ja suun kautta ulos (keuhkot hitaasti täyteen ja uloshengitys sisäänhengitystä pidempi, keuhkot aivan tyhjäksi asti) yleensä auttaa laskemaan sykettä jonkin verran. Ainakin mulla tämä on auttanut lievemmissä paniikkikohtauksissa sen verran, että olen saanut ohjattua ajatukset muualle.
• Puhuminen. Jos et ole yksin, kerro paniikkikohtauksestasi. Toisille jo se, että muut tietävät missä mennään, saattaa helpottaa. Lisäksi, jos tiedät esimerkiksi kädestä pitämisen tai toisen ihmisen rauhallisen jutustelun auttavan siinä, että saat ajatukset pois kohtauksesta, siitä kannattaa kertoa. Tai jos koet, ettet voi itse kohtauksesta kertoa, voit aina sanoa, että juuri nyt tarvitset halauksen/turhanpäiväistä keskustelua säästä/omaa tilaa... Mikä se "oma juttu" sitten onkaan.
• Musiikki. Joillakin ihmisillä se on klassinen, joillakin iskelmä, joillakin mongolialainen kurkkulaulu. Mulla se on metalli. Jos tiedät jonkin tietyn musiikin rauhoittavan (vielä parempaa, jos kyseiseen musiikkiin liittyy positiivisia mielleyhtymiä), kuuntele sitä. Keskity sanoihin, jos niitä on. Keskity melodiaan. Rummuta sormilla tahtia. Mukana ei kannata laulaa, sillä laulaessaan ihminen harvemmin hengittää normaalisti, mikä saattaa pahentaa tilannetta.
• Aistit. Jos pystyt (eli et ole auton ratissa tai muuten vaikeassa paikassa), laita silmät kiinni. Keskity listaamaan, mitä kuulet: liikenteen kohina, kellon naksunta, tuuli, katupora... Haistatko jotain erityistä? Bussissa istuvan rouvashenkilön parfyymin, ehkä? Kuvaile sen tuoksua itsellesi. Keskity löytämään kehostasi ainakin yksi kohta, mihin ei satu. Aina on jotain. Se saattaa olla villasukkien lämpö varpaissa, läheisen ihmisen kosketus... Tai vaikka vain ilmavirta hiuksissa. 
• Kuvittele olevasi joku muu. Kuinka äitisi yrittäisi selvitä tilanteesta? Entä se ah-niin-ihana näyttelijä(tär), naapurin mummo tai paras ystävä? Valikoi sellainen ihminen, jonka uskot pystyvän mihin tahansa ja kuvittele hetken aikaa, että olet hän. Mitä sanoisit itsellesi? Mitä tekisit?
• Pois tilanteesta. En todellakaan suosittele tätä käytettäväksi koko ajan. Jos yrität päästä tilanteesta pois joka kerta kun saat paniikkikohtauksen, alat jossain vaiheessa vältellä kyseistä tilannetta (tai paikkaa, aikaa, tiettyä seuraa... missä kohtaus sitten tuleekin). Se tuntuu hyvältä idealta, mutta sitä se ei pidemmän päälle ole. Toisinaan se on kuitenkin ainoa vaihtoehto. Esimerkiksi silloin, jos reagoit paniikkiin vatsallasi. Tiedän nimittäin, että siitä tunteesta on lähes mahdotonta harhauttaa ajatukset pois. Jos vessaan on päästävä, sinne on päästävä. Piste. Tämän kanssa on tärkeintä muistaa, että mahdollisimman pian paniikkikohtauksen jälkeen kannattaa yrittää uudelleen heti kun tuntuu siltä, että uskaltaa. Älkää siis tehkö kuten mä ja vältelkö vaikkapa sitä auton kyytiin menemistä vuoden verran. Mitä pidempään odotat, sitä vaikeampaa se sitten on.

Toistan vielä: nämä perustuvat omiin kokemuksiin. En väitä, että nämä toimivat satavarmasti. Toivon kuitenkin sydämeni pohjasta, että nämä auttaisivat edes jotakuta.
En myöskään sano, että paniikkihäiriön kanssa pitää elää yksin, ilman psykiatrista apua tai lääkkeitä. Lääkärin lähetteen saaminen voi olla iso kynnys eikä se ole ihan helppoa, mutta keskusteluapu saattaa toimia. Minkä lisäksi se on ilmaista. Lääkkeet eivät, mutta niistäkin voi olla joillekin apua. Ja ne eivät sitten ole se autuaaksitekevä asia, ne eivät poista ongelmaa. Mutta ne saattavat toimia hyvänä apuvälineenä - aivan kuten nuo mun listaamat asiat.

Tämän myötä toivotan kaikille erittäin antoisaa, valoisaa ja mahdollisimman vähäpelkoista huhtikuuta!