Ja siitä syystä päätin kirjoittaa kirjoittamisesta. Se on mulle samaan aikaan sekä rakas harrastus että piikki lihassa. Muistan tehneeni "kirjoja" jo ennen kuin osasin aakkosia. Ne sisälsivät aaltoviivoja ja sapluunakuvia. Kun sitten opin lukemaan ja kirjottamaan, täytin jokaisen omistamani vihkon tarinanaluilla, hahmoilla ja maailmoilla. Harvemmin sain mitään valmiiksi. No, tietenkin koulun pakolliset kirjoitelmat, joita rustasin aina innoissani. Sivuja kului aina vähintään kolminkertaisesti enemmän kuin muilla, ja viidennellä luokalla taisin täyttää ainakin neljä kirjoitelmavihkoa.
Ensimmäisen pitkäjänteisen projektini aloitin, kun olin kahdentoista. Jostain syystä silloisen kouluni opettajat olivat päättäneet, että äidinkielen opetus korvataan sillä, että jokainen kuudesluokkalainen kirjoittaa oman kaunokirjallisen teoksen. Voitte vain kuvitella, kuinka vaikeaa mun oli pysyä hiljaa ja paikallaan pulpetissa, kun tästä kuulin... Ihan oma kirja, jonka saa itse suunnitella alusta loppuun! Tähän kirjoitusprosessiin kuului luonnollisesti myös kansien tekeminen sekä tekstin itsenäinen editointi jälkeenpäin, ja halukkaat saivat pientä korvausta vastaan muutaman painetun kappaleen kirjastaan. Viisi kappaletta pehmeäkantisia teoksia taisi maksaa 25 euroa.
Nyt lähes yhdeksän vuotta myöhemmin en kykene avaamaan kyseistä "opusta" (hurjat 76 sivua). Se ei ole mikään ihme, sillä 12-vuotiaat harvoin kirjoittavat mestariteoksia. Kokemus oli silti opettavainen, ja vaikka se olikin sen ikäisenä iso ja rankka projekti, palava halu kirjoittaa vain kasvoi.
Vaikka "kirjani" on kamalaa kuraa alusta loppuun, perusidea ja päähenkilöt ovat edelleen olemassa. Teoksen juoni meni remonttiin, ja nyt mulla on kohtalaisen toimiva maailma ja suunnitelma trilogialle. Tiedän, kuulostaa kammottavan kliseiseltä, mutta en uskalla olettaa, että tulisin koskaan julkaisemaan ensimmäistäkään osaa.
Fantasia on aina ollut se "mun juttu". Mulla on tällä hetkellä kesken yhdeksän enemmän tai vähemmän vakavaa kirjoitusprojektia. Niistä yksi ei ole millään tavalla liitoksissa fantasiaan ja toisen kanssa olen kahden vaiheilla - lähinnä mietin, leikinkö päähenkilön mielenterveydellä vai ovatko hänen näkemänsä asiat todellisia. Kykenen toki kirjoittamaan realistisiakin tarinoita, mutta siitä huolimatta joko palaan omaan maailmaani tai lisään tänne muitakin inhimillisiä lajeja.
Genrenä fantasia on jo melkoisen kulunut ja käytetty, ja nykyään julkaistaan harvemmin mitään tuoretta. Veikkaisin, että tähän on kaksi syytä:
1. Osa kirjoittajista jää polkemaan paikallaan ja tallaa samoja polkuja, koska "tämä on toiminut ennenkin". Ei haluta, uskalleta tai osata kokeilla mitään uutta ja radikaalia, kuten vaikkapa ilmastonmuutoksen puolesta taistelevia lohikäärmeitä (koska ikijäästä muotoiltu ase on ainoa toimiva ase niitä vastaan) tai ihmiskansan orjuuttaneita voikukkia ("te olette tämän maailman todellisia rikkakasveja!").
2. Kustantajat eivät uskalla ottaa riskejä. Eihän kukaan nyt halua lukea viisisataasivuista teosta maailman valloittaneista psykopaattimurateista. Vai haluaako? Mun mielestä se voisi olla ihan virkistävää vaihtelua.
Toki ajoittain julkaistaan myös hyvää ja vähemmän kulunutta fantasiaa. Esimerkkejä mun on huono antaa, olen nimittäin lähiaikoina lukenut hävettävän vähän uusia kirjoja. Joudutte siis odottamaan lukuvinkkejä jonkin aikaa. Ja toki jokaisella on eri käsitys siitä, mikä on vähän käytettyä. Ei nimittäin ole kahta ihmistä, jotka olisivat lukeneet sataprosenttisesti samat kirjat. Siitä johtuen aina on joku, joka voi tulla sanomaan, että on lukenut samasta aiheesta jo ainakin kaksi kirjaa.
Ehkä annan aiheen olla taas hetken aikaa. Mielipiteet ovat erittäin tervetulleita. Puhunko asiaa vai olenko aivan järjiltäni?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti